Kalle Wikberg in memoriam

Tuula Palmunen-Saari

 

Kieleni on akvarelli, kun haluan ilmaista itseäni. Työkaluni ovat väripigmentti, vesi ja paperi. Akvarellin haastava tekniikka viehättää myös siksi, ettei lopputuloksesta voi olla koskaan varma. Akvarellin nopea prosessi viehättää ja jännittää. Väripigmentin ja veden avulla me akvarellistit lähestymme akvarellin sielua.

Kalle Wikberg (1928–2015) oli kaikille akvarellisteille tuttu. Hänen pitkänhuiskea, myhäilevä olemuksensa näkyi yleensä kaikissa akvarellistien tilaisuuksissa muiden päiden yli. Hän oli Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen hallituksen pitkäaikainen jäsen. Hän toimi aktiivisesti yhdistyksessä liittymisestään alkaen.

Tuttu ja tunnistettava oli myös Kalle Wikbergin taide, voimakkaan tummanvihreän, liilan, sinisen ja umbran sävyiset mielikuvitusta kiihottavat meri- ja metsämaisemat. Kallen elementti oli meri.

Hän oli myös loistava piirtäjä, mitä akvarellistit eivät välttämättä tienneet. Hän oli opiskellut taidetta vapaassa taidekoulussa jo 40-luvulla mm. Unto Pusan opastuksella, mutta hän piirsi jatkuvasti elävää mallia yliopiston piirustuslaitoksella. Hänen ihmishahmonsa ja muotokuvansa olivat varsin osuvia ja hienostuneita. Kalle teki taidetta koko elämänsä ajan: hänen kielensä oli kuva.

Wikbergin perheessä oli 9 lasta, joista Kalle oli keskimmäinen. Tarmokas äiti piti huolen, että jokainen lapsi hankki itselleen "kunnon" ammatin, jollaiseksi tämä ei luonnollisestikaan hyväksynyt taiteilijan ammattia. Kallesta tuli tekstiili-insinööri. Kalle ensimmäinen työpaikka oli Tikkurilan Silkki, jossa Ateneumista äskettäin valmistunut Märta toimi mallipiirtäjänä. Nuoret tapasivat vuonna 1953. ”Kalle tuli minua vastaan portaissa kovalla vauhdilla. Ehdin ajatella vain, että olipas siinä pitkä mies, enkä ehtinyt nähdä edes hänen kasvojaan.” Märta Wikberg kertoo 60 vuotta myöhemmin.

Kalle ja Märta muuttivat myöhemmin Turkuun, kun Kalle sai työpaikan Turun verassa, ja naimisiin mentiin v. 58. Lapsia syntyi kolme: Kristina, Anne ja Henrik. Kymmenen vuotta asuttiin Turussa, mutta kun Suomen ICI kutsui Kalle Wikbergin Helsinkiin valmistamaan tekokuitumateriaaleja, palattiin pääkaupunkiin. Kalle toimi Suomen ICI:ssä myyntipäällikkönä eläkkeelle saakka vuoteen 1988. Perheellä oli loma-asunto Rymättylässä Turun saaristossa, jossa taiteellinen perheen pää sai paitsi maalata myös rakentaa mielihalunsa mukaan.

Akvarelli oli Kallelle tärkein taidemuoto, ja sen tuntemuksen ja arvostuksen edistämiseen hän antautui myös Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksessä. Hän oli riemuissaan, kun vuonna 2009 akvarellisteille saatiin perustetuksi oma galleria Akvart. Gallerian avausnäyttely oli nimeltään Konkarit ja siihen oli koottu perustajajäsenten eli maan johtavien miesakvarellistien töitä. Kalle kävi tutustumassa näyttelyyn ja galleriaan ja oli näkemäänsä tyytyväinen.

Pian sen jälkeen hän sairastui, mutta sairasvuoteeltaan hän soitti minulle, joka silloin toimin galleriaosuuskunnan puheenjohtajana ja ilmoitti haluavansa lahjoittaa oman passepartout-leikkurinsa gallerialle, koska hän arveli, ettei itse enää sillä leikkaisi. Leikkuri oli vanha, ja hän kertoi ostaneensa sen kehystysliikkeestä. Sillä leikkurilla ovat nyt lukuisat akvarellistit, minä muun muassa, leikanneet näyttelyittensä paspiksensa, ja kyllä se on hyvä leikkuri. Passepartout-leikkuri on kaikkien akvarellistien käytettävissä ja muistuttamassa meitä aina hyväntahtoisesta, hymyilevästä ja kultaisesta Kallesta.